PENTUVÄLITYS

Synt. 20.9.2016
1u+6n
Kennel Casa Roque

Lue lisää...

LIITY JÄSENEKSI!

Saavuta dogomaisia etuja Dogo Argentino Club Finland ry:n jäsenenä. Lue lisää jäsenyydestä täällä!

MEITÄ TUKEMASSA

biofarm_allekain_web.png  DC_logo_web.png  fitdog_logo_web.png wuffi-logo.jpg

DOGO HARRASTUKSISSA

Kaisa ja Nuka läpäistyn BH-kokeen jälkeen.

Dogo argentino on ennen kaikkea käyttökoira, joka ei sovellu pelkästään ns. sohvakoiraksi. Siksi monet rodun luonteenpiirteet jäävät käyttämättä ja hyödyntämättä nykyisten käyttötarkoitusten puitteissa maassamme. Rotua käytetään edelleen muualla maailmassa (mm. Argentiina ja muu Etelä‐Amerikka, USA, Venäjä, eräät Kaukoidän maat, sekä eräät Itä‐Euroopan maat) sen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen ajavana ja kiinnipitävänä metsästyskoirana. Maahamme on tuotu lukuisia yksilöitä, joiden vanhempia on käytetty tai käytetään edelleen tähän tarkoitukseen. Suomessa on syntynyt pentueita, joissa vanhempina on ulkomaisia metsästyskoiria.

Rotua pidetään tänä päivänä maassamme ja monissa Euroopan maissa lähinnä seura‐ ja vartiokoirana. Yleensä maailmalla rotua ei ole systemaattisesti käytetty muihin käyttötarkoituksiin, kuin metsästykseen ja vartiointiin. Erilaisten lajien harrastaminen on vielä lapsenkengissä, mutta Pohjoismaissa, etenkin Ruotsissa, jälki, haku ja metsäjälki ovat olleet suosittuja harrastuksia; virallisia koetuloksia on kuitenkin vain muutama. Ruotsin tapaan Suomessa on hyödynnetty rodun ominaisuuksia enemmän kuin useimmissa muissa maissa. Etelä‐ ja Pohjois‐Amerikassa sekä Etelä‐ ja Itä‐Euroopassa rotu koetaan käyttötarkoitukseltaan edelleenkin ensisijaisesti metsästyskoiraksi ja sen käyttö tässä tarkoituksessa on aktiivista.

Rotu soveltuu moniin harrastuksiin ja kotikoiraksikin luonteenpiirteidensä ansioista hyvin. Dogo argentinon rotumääritelmässäkin korostetaan, että koiran tulee olla avoin ja luokse päästävä ja tätä ominaisuutta on vaalittava ehdottomasti. Niin kotimaisten kokemusten, kuin luonnetestien perusteella voidaan todeta, että nykyäänkin luonteen selvimpiä piirteitä ovat ystävällisyys ja hyväntahtoisuus. Myös reaktioherkkyys ja terävyys ovat rodulle kuuluvia luonteenpiirteitä. Sen vuoksi rodusta ei pidä väkisin tehdä pelkästään kaikille sopivaa ja helppoa kotikoiraa. Etenkin dogo argentinon kohdalla koiranpidolla ja tapakasvatuksella on äärimmäisen suuri merkitys yksilön luonteen muodostumiselle. Rodusta haaveilevia pennunostajia tulisi perehdyttää rodun kaikkiin ominaispiirteisiin ja varmistua siitä, että ostaja nimenomaan toivoo koiraltaan dogo argentinolle luonteenomaisia piirteitä.

MEJÄ on erinomainen harrastus dogolle. Jäljellä Reija ja Ben.

Ares agiliitää.

Toro etsii kadonnutta ihmistä raunioradalla.

Kaiken kaikkiaan 22 dogo argentinoa on läpäissyt käyttäytymiskokeen vuoden 2012 joulukuuhun mennessä. Palveluskoirakoeoikeudet saatiin vuoden 2009 alusta, jonka jälkeen palveluskoirakokeissa on käynyt kolme koirakkoa. Kirkkaimpana rodun tähtenä voidaan pitää narttu Escarto's Noeliaa, jolla on koulutustunnus HK3 palveluskoirien hakukokeesta sekä JK2 palveluskoirien jälkikokeesta. Koiralla on myös harjoiteltu vesipelastusta. 2013 saatiin lisää iloisia uutisia harrastusrintamalta, kun Sara Jääskeläinen ja Forticos Dona Derosa saavuttivat palveluskoirien hakukokeesta HK1-koulutustunnuksen. 

Varsinkin pelastuskoiraharrastus on dogo argentino ‐harrastajien suosiossa. Pelastuskoirapuolelta on saavutettu ensimmäiset tulokset jo vuodelta 2000 ja 2001 rauniokokeesta. Lisäksi vuonna 2008 on yksi koirakko suorittanut IPO‐R PESO / PESO1 eli IPOR on kansainvälisen pelastuskoira kokeen soveltuvuuskokeen jälkikokeen saaden RH‐E koulutustunnuksen. Lisäksi sama koirakko on kansallisissa kokeissa suorittanut PEKO / PERA A eli rauniokoe A:n hyväksytysti ja PEKO / PEJÄ PEJÄ‐H pelastusjälkikokeen hyväksytysti. Uusin tulos on vuodelta 2013, kun Finnland von Knausserwald saavutti hyväksytysti PEHA-A ja PEHA-B-tulokset pelastushaussa. Lukuisia muita koirakkoja harrastaa pelastushakua ja -jälkeä sekä raunioetsintää, näistä odotetaan tulevaisuudessa aktiivisia kilpailijoita. 

Tottelevaisuuskokeissa on käynyt kolme koirakkoa. Lisäksi Suomesta löytyy kaksi järjestyksenvalvontakokeen läpäissyttä dogo argentinoa.

Tällä hetkellä ei ole vielä tarpeeksi näyttöä siitä, mihin lajeihin ja käyttötarkoituksiin dogo argentino todella soveltuu Suomessa. Rodulla on niin kotimaisten kuin ulkomaistenkin kokemusten mukaan monia käyttöominaisuuksia, mutta ne täytyy harrastajien tuoda esille ja kaikkien nähtäville.

Minna Sarvanne ja koiransa HK3 JK2 BH Escarto's Noelia, "Alma", ovat tehneet uraauurtavaa työtä palveluskoirakokeissa.

Hyödyllisiä linkkejä