|

2010
Dogo
Argentino Club ry:n järjestyksessä neljäs itsenäinen ja virallinen erikoisnäyttely järjestettiin viime vuotiseen tapaan Järvenpään Vanhakylänniemen järvimaisemassa lauantaina 12.6.2010.
Näyttelyn tuomariksi oli kutsuttu argentiinalainen kasvattaja ja erikoistuomari Mario Loza, joka dogo argentinojen lisäksi kasvattaa mm. ranskanbuldoggeja. Loza on aloittanut dogojen kasvattamisen vuonna 1969 ja hänellä on selkeä näkemys siitä, millainen hän haluaa dogon olevan. Näyttelyillallisella kuultiinkin Lozan näkökantoja - myös rodun kotimaassa vallitseviin ongelmiin koirien jalostuksessa.
Jos viime vuonna sää oli sateinen ja viileä, ei se parempi ollut tälläkään kertaa; varsinkaan, kun kova, puuskittainen tuuli meinasi viedä teltat kokonaan mennessään. Koirat pysyivät omistajineen kuitenkin tuulesta huolimatta maan kamaralla, joten arvostelu saatiin sujumaan jouhevasti ja näyttelypäivä saatiinkin päättymään ennätysaikaisin. Mario Loza valitsi näyttelyn parhaaksi koiraksi Jarmo ja Kristiina Laineen kasvattaman ja Pasi Ellosen omistaman Kerberos Blanco Salvadorin, joka erikoisnäyttelyä seuraavana päivänä kävi vielä Oriveden kaikkien rotujen näyttelyssä sijoittumassa ryhmässä kakkoseksi. Onnittelut Ellosen perheelle "Demonin" upeasta näyttelyviikonlopusta! Lozaa Demonin ulkonäkö selkeästi viehätti, sillä vastakkaisen sukupuolen parhaaksi ja rotunsa parhaaksi junioriksi hän valitsi Demonin juuri 9kk täyttäneen tyttären, Kerberos Blanco Nochen. Niinikään Laineiden kasvattaman "Ninjan" omistaa Nina Laine. Suuret onnittelut ROP- ja VSP-koirille perheineen!
Näyttelyssä palkittiin myös Minna Sarvanne saavutuksistaan koiransa Escarto's Noelian kanssa palveluskoirakokeissa ja Janita Ellonen saavutuksistaan Junior Handler -kilpailuissa.
Dogo Argentino Club ry kiittää kaikkia
näytteilleasettajia, yleisöä, tuomaria, tukijoitaan ja etenkin
talkootyöläisiä erinomaisesti onnistuneesta näyttelystä sekä
onnittelee suomalaisia kasvattajia menestyksestä näyttelyssä.
Tavataanhan taas ensi vuonna!

YLLÄ: ROP Kerberos Blanco Salvador & esittäjä Pasi Ellonen, Mario Loza , VSP Kerberos Blanco Noche & esittäjä Janita Ellonen
ALLA: ROP Kerberos Blanco Salvador

ALLA: VSP Kerberos Blanco Noche

ALLA: ROP-kasvattajaryhmä kennel Kerberos Blanco, om. Anne Kristiina & Jarmo Laine

ALLA: ROP-pentu Zandro de Santa Esmeralda

ALLA: VSP-juniori Guarango de los Medanos

ALLA: Mario Loza, ROP-Veteraani Kerberos Blanco Querencia & Janita Ellonen

ALLA: ROP-jälkelälisryhmä Kerberos Blanco Salvador

ALLA: Tuomarityöskentelyä. Paula Barrientos, Hanna Leppälä & Mario Loza.

|